Hahkialan Kartanon päärakennus kesällä
Hahkialan Kartanon kuuluisan puutarhan suunnittelun ja kauniit istutukset toimeenpani alkujaan Hahkialan silloinen omistaja, oikeuskansleri, tohtori Axel Charpentier. Uudenaikaisen puutarhaluonnoksen mukaisesti puutarha ympäröi päärakennuksen joka puolella. Vanhat maatilarakennukset siirrettiin puutarhan tieltä pois, kauemmaksi uudesta 1915-17 rakennetusta päärakennuksesta. Puutarhan suunnittelusta vastasi puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Hahkialan puutarha on osittain ns. ranskalaistyylistä, mikä käy ilmi mm. päärakennuksen itäpuolelta Kirrisenjärvelle asti kulkevasta pitkästä päälinjasta.


Hahkialan Kartanon puutarha


Kasvien rikkautta kuvaa se, että esimerkiksi perennakasveja oli istutettu n. 5.000 kpl ja jaloruusuja jopa 1.800 kpl!

Nykyiselläänkin taidepuutarha jakautuu päärakennuksen kautta neljään osaan, jotka sijaitsevat tämän kullakin puolella. Hallitsevin on luonnollisesti Kirrisenjärven puoleista puutarhaa reunustava kivimuuri ja sen kaksi kaunista huvimajaa. Muurin alapuolelle jäävässä puutarhan osassa oli alunperin mm. suihkulähde.

Puutarhaa kehitetään nykyisin alkuperäiseen asuunsa. Jokainen kesä tuo tullessaan jotakin uutta - tai siis vanhaa...

Hahkialan Kartanon puutarha


HAHKIALAN KARTANO
Hahkialantie 30
14700 HAUHO

P.+358 3 6156 300
F.+358 3 6156 301
Sähköposti: Carita Sarin