Kartanon puutarhan historia
Hahkialan Kartanon kuuluisan puutarhan suunnittelun ja kauniit istutukset toimeenpani alkujaan Hahkialan silloinen omistaja, oikeuskansleri, Axel Charpentier.
Uudenaikaisen puutarhaluonnoksen mukaisesti puutarha ympäröi päärakennuksen joka puolella. Vanhat maatilarakennukset siirrettiin puutarhan tieltä pois, kauemmaksi päärakennuksesta.
Puutarhan suunnittelusta vastasi puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Puisto on eräs harvoista säilyneistä Olssonin toteutetuista suunnitelmista. Lähinnä barokkityylinen puisto oli alkujaan noin 4 hehtaaria. Barokkityyliä ilmentää muun muassa päärakennuksen itäpuolelta Kirrisenjärvelle asti kulkeva pitkä päälinja.
Alkujaan puistossa oli noin 5000 kappaletta koristekasveja. Esimerkiksi leukojia oli 700 ja ruusuja noin 600. Nykyiselläänkin taidepuutarha jakautuu päärakennuksen kautta neljään osaan, jotka sijaitsevat rakennuksen kullakin puolella. Hallitsevin on luonnollisesti Kirrisenjärven puoleista puutarhaa reunustava kivimuuri, pergola ja Hyvikkälän järven puoleinen ruusupuutarha.
Puutarha tänään – tule mukaan opastetulle puutarhakierrokselle!
Alkuperäisessä suunnitelmassa oli piirretty putous puutarhan Kirrisen rannan puoleen, mutta sitä ei koskaan toteutettu. Nykyinen isäntä rakennutti putouksen alkuperäisen suunnitelman mukaan ja veden solina ilahduttaa vieraitamme kesäisin.
Kaunis puutarha on talon ylpeys. Suosimme perinteisiä ja perennalajikkeita on tänä päivänä noin sataa eri lajia. Ruusutarhassa ihastuttavat yli 350 jaloruusua.
Hahkialan puutarhaan on mahdollista tutustua kesäisin ryhmille tarkoitetuilla, opastetuilla puutarhakierroksilla!
Tekstit (osittain): Risto Lampinen, MMM (K-ryhmän koetila)
Katso lisää:
Tutustu Hahkialan Kartanon vehreään ympäristöön peltoineen ja metsineen.
Katso myös Museoviraston kuvaus Hahkialan Kartanosta.